torstai 26. toukokuuta 2011

Hengissä Helsingissä

Pitkä peräti tunnin kestävä lento meni eilen hyvin. Lukuunottamatta niitä jotain ärsyttäviä +40-vuotiaita naisia, jotka vielä lentokoneessa esitteli toisilleen Oulussa tekemiään yli 400 euron ostoksia ja pientä pahoinvointia, mikä mulla joskus tulee lentokoneessa. Toisin ku ois käyny junalla matkustaessa, lento oli 10 minuuttia etuajassa perillä. Ne "voitetut" 10 minuuttia ja enemmänkin meniki kyllä sitte ruuhkassa bussissa istuessa. Ensimmäinen asia, johon täällä joutuu varmaan totuttelemaan, on nuo ruuhkat. Vähä eri luokkaa ku Oulussa...

Tänään kävin kirjoittamassa työsopimuksen ja vastaanotto oli ihana. Töiden aloittaminen ei jännitä enää ollenkaan niin paljon, ku tiedän, että minut otetaan siellä innolla vastaan. Varmaan myös mielenkiinnolla, sillä kyseisissä työpisteissä ei ole ennen kaltaistani työntekijää ollut. Eniten jännittää, kuinka pahasti eksyn matkalla. Tai siis enhän mä eksy, mutta jännittää, että löydänköhän oikeisiin paikkoihin ;) Työt alkavat siis vasta ensi viikon keskiviikkona, joten siihen asti on muuton lisäksi ohjelmassa vain lomailua ja hengailua.

Oleelliset tavaratki oli melkein kaikki eilen mukana. Takki meinasi jäädä Ouluun. Tänään tarvin kandin paperit ja työkkärin liikkuvuusavustuslappusen, kun menin työsopimusta kirjoittamaan ja nehän oli eilen lähtiessä äitin autossa olevassa laukussa ja äiti autolla töissä. Loppu hyvin kaikki hyvin, tajusin ajoissa mitä meinaa jäädä, eikä edes tullut kiire lentokentälle.

Tähän päivään on kuulunut lasagnen kokkausta, päikkäreitä sekä ensimmäinen jäätelötötterö ja kävelyä Kaivarissa. Aurinko paistaa ja fiilis on enemmän kuin hyvä. Tykkään! :)



 Vanha kirkkopuisto


 Bulevardi


Kaivopuisto


Ps. En oo panostanu kuviin millään tavalla, vaan otin ne vauhdista kävellessä, puhelimen kameralla. En kyllä tiedä oisko mun ottamat kuvat muutenkaan mitään nautinnollisia kuvaelämyksiä, vaikka niihin ois kuinka panostanu. Koittakaa kestää :) 

2 kommenttia:

  1. Kaivopuiston kuvassa on joku ufo taivaalla... :D
    Kaksi kuukautta on kyllä lyhyt aika. Se menee salamannopeasti! Minä jo mietin että miten sinä hoidat hoitovälinejakelut ja lääkärikäynnit, mutta jos oletkin vain kaksi kuukautta, niin eihän niitä siinä välissä tarvi käydä. :) Joka viikonlopulle on tekemistä, kuten kerroit: Lintsi, Kansallispuisto, Suomenlinna, Korkeasaari, ja se Tallinna, ehkä jopa Tukholma! Sun pitää pyhittää esim tiistai- ja torstai-illat Gradulle, lauantait nähtävyyksille ja loput illat voit puuhailla muuta. :) Selkeä suunnitelma niin pysyy järki ja ajantaju mukana.

    Mitä sun Oulun kämpälle tapahtuu? Joudutko luopumaan siitä? Nauti kaikista niistä asioista mitä täällä ei ole, ja älä hillu yöllä yksin ulkona. ;)

    VastaaPoista
  2. Sisko muuttaa Oulun kämppään kesäksi. Ja varmasti nautin kesästä täällä ;) -Karita

    VastaaPoista