sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Koti Helsingissä

Pääsin eilen muuttamaan kesäasuntooni. Asunto on oikein kiva pohjaratkaisultaan, mutta ei kuitenkaan tunnu ihan omalta kodilta. Onhan täällä vieraan ihmisen kalusteet, astiat ja muitakin tavaroita. Voisin kuvitella asuvani tässä ihan oikeasti itsekin, omilla kalusteilla ja tavaroilla täytettynä ja sisustettuna. Sijaintikin on hyvä, tästä näyttäisi olevan loistavat kulkuyhteydet näin silmätuntumalta, mitä tuohon Mannerheimintielle olen katsellut. Busseja ja ratikoita menee tuon tuosta, vaikka on sunnuntai-ilta klo 19. Oulussa tähän aikaan busseja menee kaksi tunnissa? Täällä varmaan kaksi kymmenessä minuutissa. Toimiva julkinen liikenne, suuri ilonaihe maalaistytölle.





Näkymiä ikkunoista.

Nyt tämä asunto tuntuu kuitenkin vähän enemmän kodilta kuin eilen, ennen siivousta. En kyllä tiedä onko mulla paljon varaa sanoa (tavarat nyt vaan monesti jää siihen mihin ne sattuu tippumaan.. hupsista) ja ihmisiä on monenlaisia, mutta miten joku voi pitää esimerkiksi leikkuulautaa niin roskaisena ja muruisena kuin se eilen täällä oli? Tai eikö jotakuta kuvota juoda sellaisesta mukista, jonka kahvi on värjänny lähes kokonaan sisäpuolelta ruskeaksi? Ehkä muki on tunnearvoltaan niin kallis, että siitä haluaa juoda ulkonäöstä huolimatta. Kaiken kaikkiaan asunto on kuitenki siis siisti ja hyväkuntoinen, mutta siivous oli tainnut muuttohässäkässä unohtua asukkaalta...

Pienten ikea- ja prismashoppailujen jälkeen asunto tuntuu vielä hieman enemmän kodilta. Ikeasta lähti mukaan pientä hilpetöörää, kuten pöytätabletit, hengareita, kylppärin matto, tiskiharjaa ja sellaista, Prismasta puolestaan lähinnä ruokaa ja pesuaineita.

Ensimmäinen päivä kesäasunnossa on mennyt melko puhtaasti oleskellessa. Sunnuntai <3 Tarkoituksena oli käydä tutustumassa huudeihin, mutta se jäi väliin sateen vuoksi. Vatsan täytin perunamuusilla ja koskenlaskija-lihapullilla. Oon yksi maailman surkeimmista kokeista, mutta tuo ruoka onnistui hyvin, nam. Ruokailun jälkeen otin pienet torkut. Parasta mennä päikkäreille ilman herätyskelloa. Yritin myös kirjoitella esseetä keskosista. Yritys hyvä kymmenen; alkuun pääsin, mutta muuta en sitten aikaan saanutkaan. Loppuillan voisi pyhittää esimerkiksi Täydellisille naisille.


Todiste opiskelusta ja siisteydestäni. Ei yhtään likainen tuo läppärin hiiri... ;)

1 kommentti:

  1. no joo ja hyi kuka ees jättää kämppää niin likaiseksi uudelle vuokralaiselle. tiskit tiskaamatta ja kaikkee.. YÖK! mä ainaki hinkkaisin neuroottisesti joka nurkan ja kaikki uunipellit pesisin jollain tärpätillä ja kaapit pyyhkisin kostealla ettei vaanse uus asukas näkis kuinka sottanen mä oikeesti olen... ;) mut kiva kuulla että alkaa tuntua jo edes pikkaisen kotoisammalta siellä :) oulussa ei ole vielä ainakaan mitään muuttunu :D

    terkuin, tititiina :)

    VastaaPoista