sunnuntai 8. toukokuuta 2011

17 minuuttiaikataulutettua päivää

Lähtöön on aikaa 17 päivää. Yhtäaikaa liian kauan ja liian vähän aikaa. Sitä, miksi aikaa on liian paljon ennen lähtöä, en osaa perustella muuten kuin siten, etten vaan malttaisi odottaa. Haluan jo Helsinkiin!

Liian vähälle ajalle on kuitenkin perustelu jos toinenkin. Listasin tuossa pelkästään kouluhommia, mitä pitäis tehdä ennen lähtöä luentojen ja terapioiden lisäksi: graduohjauksen asialista, tutkarin tehtävät, terapian hoitokertomus, tilastotieteen tentti (mukaan voidaan heti suorilta laskea jo uusintatenttikin eli x 2), parit esseet,... Äkkiseltään ei nyt tuu muuta mieleen. Tähän sitten lisäksi vielä työt kolmen kassavuoron ja yhden huuliokurssin verran. Tarkotus oli ottaa itteä niskasta kiinni liikkumisenki suhteen, mutta missäköhän välissä? No, jospa semmonenkin väli tulis ja flunssa helpottais, että liikkumista voisi edes suunnitella.

Ainiin, koska kyseessä on muutto, jossaki välissä pitäis varmaan myös vähän pakata tavaroita? Onneksi koko asuntoa ei tartte tyhjentää, koska sisko asustelee kesän asunnossani. Ei oo varmaan kuitenkaan yhtään liioiteltua varata muuttopuuhille vähintäänkin yks kokonainen päivä. Jos aikaa ei muka muuhun kulu, niin ainakin siihen, että mietin mitä vaatteita pakkaan mukaan. Postissa täytyis käydä kyselemässä muuttoilmoitusasioista. Kelan tätejäki pitäis käydä jututtamassa. Ajattelin hakea opintotukea kesäksi gradun kirjoittamiseen, mut luulen, et tuo muutto mutkistaa vähän asioita. Työkkäristä puolestaan pitäis hakea lappuja liikkuvuusavustuksia varten.

Mitähän asioita unohdan hoitaa ja tehdä ennen muuttoa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti